Elävien muistikuvien näyttely Hangossa

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Hangon kaupungintalon galleria täyttyy 24. lokakuuta alkaen paikallisilla elävillä muistikuvilla. Mielenkiintoisen näyttelyn tarinat kerättiin viiden vuoden ajanjaksona hankolaisia haastatellen. Näyttelyn videoissa kaupungin asukkaat kertovat elämänvaiheistaan, työhistoriastaan sekä kotiseudustaan.

− Näyttelyn kävijät voivat valita katsottavakseen yksittäisiä elämäntarinoita sadan vuoden ajalta. Kerätyt muistikuvat kertovat kaupunkilaisten kollektiivisesta identiteetistä; hankolaisuudesta sekä työn että vapaa-ajan muutoksista, kertoo näyttelyn kuraattori Kristian Åberg.

Galleriassa voi esimerkiksi perehtyä yli 90 vuotta Hangossa eläneen, Ruotsissakin työskennelleen ja Suomen rannikkovesiä seilanneen Kurtin tarinaan. Tai tutustua itsenäisen Suomen ikäisen Gundan pitkään uraan kuorossa ja DoReMi-sisters triossa, tietysti laulunäytteillä maustettuna.

− Näyttelyvieraat voivat seurata isolta kankaalta aineistosta koottuja dokumentteja, kuten Hanko sodassa, Hanko elää merestä, Hanko ja Suomen teolllisuus tai Hanko ja musiikki, sanoo Åberg.

− Toisessa katselupisteessä esitellään hankolaisten valokuvaajien ja taitelijoiden tulkintoja kotiseudustaan. Myös Hangon oppaat luovat oman esityksensä näyttelyn teemasta. Tapahtuma tarjoaa kävijälle mahdollisuuden kokea palasen kotiseudun elävää historiaa, hän jatkaa.

Eurooppalainen kaupunki

Hanko on ollut syntymästään alkaen eurooppalainen kaupunki. Kaupunki kasvoi Sisä-Suomen ja Euroopan yhtymäkohtaan. Sataman ja radan kautta liikkuvat paitsi tavarat myös tieto ja ideat.

− Suomelle Hanko on ollut tärkeä ennen kaikkea ankkuripaikkojensa ja satamiensa ansiosta, mutta myös valtakunnan puolustuksen kannalta Suomenlahden lukkona; se joka on hallinnut Hankoniemeä, on hallinnut Suomenlahtea. Hanko onkin omalaatuinen ja edustava kohde kuvata rakennemuutoksia kaupungistuneessa Suomessa.

Åberg toteaa, että Euroopan kaupungit ovat nyt sosiaalisen, taloudellisen ja yhteiskunnallisen muutoksen keskiössä. Kaupungit etsivät uusia ideoita ja tehtäviä ja verkottuvat uudelleen.

− Näyttely on pieni yritys osallistua tähän keskusteluun, hän summaa.


Suomi 100 – Mistä kaupungit on tehty

TULEVAISUUS MUISTIKUVISSA – HANKO EUROOPASSA
24.10.–12.11.2017, avoinna arkisin klo 9–18, viikonloppuisin klo 10–17
Os. Kaupungintalon Galleria, Raatihuoneentori 5, Hanko.

Lisätietoja:
Verkkosivut
Facebook

Tulevaisuus muistikuvissa näyttely Hangossa
Kuva: Hangon kaupungintalon galleria