Joulukuun kasvo: Konsta Linkola vangitsee suomalaisen hulluuden kamerallaan

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone

Konsta Linkola

Konsta Linkola, 24, on nuori valokuvaaja-yrittäjä, joka on tehnyt sen mistä moni haaveilee − rakkaasta harrastuksestaan ammatin. Konstan Suomi 100 -projekti, Avanto-valokuvasarja on esillä Bang Bang Galleryssa Helsingissä. Näyttely vangitsee sen haavoittuvan hetken, kun ihmisen luonnolliset vaistot ja keho joutuvat jääkylmän veden armoille.

Konsta kokee olevansa unelma-ammatissaan valokuvatessaan. Kameran kanssa tosissaan työskentelevä mies on viettänyt viime vuodet maailmaa kierrellen ja kuvaten. Hän on ikuistanut elämää ja luontoa niin Rooman kaduilla ja Norjan vuonoilla kuin Kanadan Vancouverissa vietetyllä metsäretkelläkin.

Erilaisten omien projektiensa ohella Konsta kuvaa myös runsaasti kaupallista materiaalia. Ammattivalokuvaajana hän on työskennellyt vuodesta 2015 alkaen.

− Silloin alkoi olemaan sen verran töitä, että pystyi sanomaan ansaitsevansa elantonsa kuvaamisella, Konsta toteaa.

Viime vuosina Konstan valokuvia onkin julkaissut esimerkiksi National Geographic.

Järvenpäässä lapsuutensa viettänyt Konsta on kiitollinen vanhemmilleen kotoa saadusta tuesta ja yrittäjyyteen kannustamisesta.

− Vanhempani ovat yrittäjätaustaisia, joten oli luontevaa ryhtyä yrittäjäksi ja etenkin luovan alan ihmisenä se vaikutti alusta asti oikealta vaihtoehdolta. Nyt täydennän osaamistani Tampereen ammattikorkeakoulun Pro Akatemiassa yrittäjyyden ja tiimijohtamisen opinnoilla, Konsta kertoo.

KonstaLinkola_Livojärvi-firststep

Kylmän veden voima

Avanto on sarja valokuvia, joiden avulla Konsta tuo esiin kiinnostustaan suomalaista luontoa kohtaan ja tarkastelee ihmisen kohtaamista sen kanssa. Valokuvasarja vangitsee sen haavoittuvan hetken, kun ihmisen luonnolliset vaistot ja keho joutuvat jääkylmän veden armoille. Se on tutkimusmatka hetkeen, jolloin ihminen siirtyy turvallisesta olotilasta pimeään ja tuntemattomaan veden maailmaan.

Uransa alusta alkaen – ja oikeastaan jo ennen sitä – Konsta on nauttinut luonnossa samoilusta ja retkeilytaustansa ansiosta myös kuvista välittyy aito kiinnostus aiheeseen. Pari vuotta sitten Konsta lähti mökkireissun yhteydessä tutustumaan avantouintiin ja ihastui niin ilmiöön itseensä kuin pakkasen visualisointiinkin.

− Näin avantouinnissa loistavan tarinan kaaren: ensin mennään veteen peläten, sitten säikähdetään veden kylmyyttä ja purevuutta ja lopulta kaikki se draama johtaakin aivan uskomattomaan euforian tilaan.

Kuvillaan Konsta halusi tuoda esiin ihmisen ja veden kontaktia. Hän kokee myös esimerkiksi kaupunkilaisten innostuksen avantouintiin upeana kontrastina ja merkkinä siitä, kuinka tiedostamaton ja samalla karun kiehtova luontosuhde meillä suomalaisilla on.

Avanto-näyttely koostuu kymmenestä teoskokonaisuudesta ja yhteensä yhdestätoista taulusta. Projekti toteutettiin talvien 2014−2017 aikana Posiolla Etelä-Lapissa, Tampereella sekä Kiteen kirkasvetisellä Valkiajärvellä.

Järvien kartoitustyössä Konsta otti huomioon puhdasvetisyyden vedenalaiskuvausten onnistumiseksi ja tiedusteli muun muassa tuttaviltaan, millaista heidän mökkijärviensä vesi on.

Veden alla kuvaaminen oli Konstan mukaan ainutlaatuinen kokemus. Pisimmillään vartin mittaiset kuvaussessiot osoittivat kylmän veden voiman, sillä sukelluspuvusta ja -maskista huolimatta kylmyys tuntui ihon alla saakka.

− Tuntui siltä kuin joku olisi puukottanut kasvoja, Konsta kuvailee.

Konstan näyttely on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Helsinkiläisessä Bang Bang Galleryssa esillä oleva Avanto on herättänyt kiinnostusta myös kotimaan ulkopuolella. Erityisesti muissa pohjoismaissa ollaan oltu innoissaan Konstan töistä. Hän suunnitteleekin lähtevänsä seuraavaksi ulkomaille näyttelyn kanssa. Suomi 100 -tunnuksesta Konsta kokee olleen runsaasti hyötyä esimerkiksi näkyvyyden kannalta.

Konsta Linkola_Livojärvi-rebirth

Suomalaisilla on kova kuori, mutta pehmeä sisusta

Suomen itsenäisyyttä Konsta pitää ilmapiirinä, joka mahdollistaa itsensä toteuttamisen ja vapauden. Ilman sitä millään toiminnalla ei olisi pohjaa. Konsta muistuttaa, että sitä ei pitäisi ottaa itseisarvona, sillä kaikkialla ei ole mahdollisuutta kokea itseään vapaaksi tai itsenäiseksi.

Suomalaisuutta Konsta on päässyt tutkimaan hyvin läheisesti myös Avanto-projektinsa kautta. Se, että uppoudutaan tietoisesti pakkasrajaa lähentelevään kylmään veteen kertoo osaltaan suomalaisten hulluudesta.

Jotain hullua Konsta kokee suomalaisissa olevan, mutta samalla olemme myös hyvin lempeitä toisiamme kohtaan. Hän vertaa suomalaista työelämää saksalaiseen, sillä on ehtinyt sielläkin elämänsä aikana asua.

− Saksassa ollaan todella suorituskeskeisiä. Suomalaisuudessa rakastan sitä, että kykenemme irtautumaan työstä ja viettämään vapaa-aikaa, mökkeilemään ja olemaan ystävien kanssa. Elämä ei ole aina niin vakavaa, eikä aina ole pakko suorittaa.

Konsta päättää pohdintansa suomalaisuudesta siihen, että meillä on kova kuori, mutta pehmeä sisusta.

Aito uteliaisuus elämää ja seikkailua kohtaan inspiroi

Suomalaisiksi sankareikseen Konsta nostaa Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin. Docventures- ja Madventures -sarjoista tutun kaksikon aito uteliaisuus elämää ja seikkailua kohtaan koskettaa Konstaa todella paljon. Myös Rikun ja Tunnan ”kaikki on mahdollista” -ajattelutapa ja loistava tyyli tehdä journalismia ovat asioita, joita hän arvostaa.

− Heille ajankohtaisuus ei ole vain olemista oikeassa paikassa oikeaan aikaan, vaan se on heille elämäntapa.

Lopuksi Konsta toivottaa kaikki tervetulleiksi näyttelyynsä ja välittää joulun ilosanomaa. Konsta on nimittäin viettänyt jo useamman joulun tekemällä joulupukin keikkaa sisarustensa kanssa pitkin Uudenmaan aluetta.

− Yhdessä oleminen ja se, että pääsee olemaan osa muiden jouluperinteitä ovat parasta joulussa, Konsta vinkkaa.

Lisätietoja

Avanto / Icy Waters -näyttely Aalto Yliopiston Bang Bang Galleryssa 7.1.2018 saakka.

Näyttelyssä avoimet ovet 12. joulukuuta klo 17 – 19.

Os. Runeberginkatu 14−16, Helsinki. Näyttely on avoinna tilauksesta.
Tiedustelut: heli@bangbang.fi, puh. 050 511 0765
Konsta Linkolan kotisivut: www.konstalinkola.com

Teksti: Jani Honkonen
Kuvat: Konsta Linkola